Oulaisten Huima ry

 
Jaostot
Tulostettava versio

Huimaa jo kohta vuosisadan ajan

Oulaisten Huiman perustava kokous pidettiin 24. marraskuuta vuonna 1909 Soihtulassa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Niilo Pulkkinen ja sihteerinä Walter Lahti. Raittiusseura Soihdun alaosastoksi perustettu seura sai nimekseen Huima. Nimen isänä oli Yhdysvalloista Oulaisiin palannut Walter Lahti. Lahti tutustui Huima-nimeen eräässä Amerikan-suomalaisessa urheiluseurassa.

Uuden seuran lajit olivat yleisurheilu, hiihto, jalkapallo ja voimistelu. Telinevoimistelu kuului eniten harjoitettuihin lajeihin ja harjoituspaikkana oli Soihtula. Vuonna 1920-luvun alussa Oulaisten nuorisoseuratoiminta alkoi nostaa päätään voimakkaasti ja Huimakin siirtyi nuorisoseuran hoiviin. Tässä vaiheessa eniten harrastettuja lajeja olivat voimistelu, hiihto ja pesäpallo. Naisvoimistelijat ylsivät Betty Nybergin ohjaamana PPNL:n laulu ja soittojuhlilla vuonna 1923 ensimmäiselle sijalle. Pesäpalloilijat voittivat useana vuotena nuorisoseurapiirin mestaruuden. Vuonna 1929 saavutettiin SVUL:n Oulun piirin pesäpallomestaruus Limingassa järjestetyssä kahdeksan joukkueen turnauksessa. Jäsenten välisiä hiihto- ja yleisurheilukilpailuja järjestettiin innolla, joskin yleisurheilun etenemisen esteenä oli urheilukentän puute.

Sotavuodet toivat katkoksen urheiluseuratyöhön, mutta sotien jälkeen ryhdyttiin seuratoimintaa elvyttämään ja nyt itsenäisenä seurana, sillä Huima rekisteröitiin 1941. Lajeiksi vuonna 1947 valittiin yleisurheilu, hiihto, voimistelu, pesäpallo, nyrkkeily ja poikavaliokunta.

Viisikymmentäluvulla tuli vielä lajivalikoimaan suunnistus. Vuonna 1954 saatiin valmiiksi keskusurheilukenttä ja vihkiäiskilpailuja oli seuraamassa toistatuhatta katsojaa. Oulaisten Huima oli todella suurissa vaikeuksissa 1950-1960 lukujen vaihteessa. Vaikeudet kohdistuivat toimitsija- ja johtajapulaan ja taloudessa oli myös vaikeuksia. Huimalaisten ennakkoluulottomuus sai "kansanliikkeen" aikaiseksi jolla rakennettiin Huiman Halli.

Bingotoiminta tuli myös kuusikymmentä luvun lopulla seuran varainhankinta toimintaan ja seuratoiminta saatiin jälleen nousuun.

1970- luku oli seuran historian siihen mennessä urheilullisesti menestyksekkäin vuosikymmen. Huimalaisia urheilijoita nähtiin eri ikäluokkien SM-mitaleilla. Seitsemänkymmentä luvulla tuli seuran lajivalikoimaan jääkiekko. 1980-luvulla yleisurheilu eli tähän mennessä parasta aikaa sillä Oulaisten Huima oli useana vuotena valioluokan seura seuraluokittelussa. Tämä vuosikymmen oli Oulaisten kaupungille myös merkittävä, sillä tällöin valmistui Oulaisiin niin sanottu joka sään urheilukenttä.

1990- luku Huiman historiassa on toiminnan osalta ollut vilkasta aikaa. Yksilölajien puolella on tullut menestystä SM- ja EM kilpailuista. Joukkueurheilulajit ovat olleet nousussa koko 1990- luvun ajan.

Oulaisten Huiman jäsenmäärä on ollut myös kasvussa 1990- luvun ajan ja tällä hetkellä jäsenmäärä ylittää tuhannen jäsenen rajan. Talkootyövoimalla seuran historiassa on ollut suuri merkitys. Tästä hyvänä esimerkkinä lamavuoden 90- luvun alkupuolella, silloin monet seurat olivat suurissa vaikeuksissa velkojensa kanssa Huimalla ei ollut velkaa markkaakaan. Toimintoja ei tarvinnut supistaa millään osa alueella. Jaostot keräsivät puuttuvat toimintavarat erilaisilla tapahtumilla ja aina löytyi talkoohenkeä.

2000- luvulla seuralla on todella suuri haaste organisaation kehittämisen kanssa. Oulaisten Huima on mukana Oulaisten Monitoimihalli Oy:ssä toiseksi suurimpana osakkaana.

Sauli Lehtikangas

Linkit
© Oulaisten Huima Ry